Sivut

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Jade & Topaz

Viime viikonloppuna käytiin Hennan ja Niilon (Novamian Topaz Moonstone) luona Lahdessa. Viikonloppu hurahtikin tosi nopeasti höpötellessä ja koirien kanssa touhutessa, meille ihana irtiotto arjesta :)

♥ Didi ja Niilo ♥

Perjantaina käytiin n. 3h lenkillä ja noilla kahdella vaan synkkaa niin kivasti yhteen! Alkuun Niilo oli vähän väliä Didin pepussa kiinni, mutta tämä tyttöpä komensikin aika ronskisti kun ei meinannut äijä uskoa! Väheni huomattavasti tuo peppuilu tai ainkin se tehtiin selkeästi hienovaraisemmin (salaisemmin.. ;) ). 




Käytiinhän me myös treenailemassa variksilla. Treeneistä jäi tosi hyvä fiilis. Didi oli alusta asti hyvällä tekemisen innolla vaikka pikku mokakin täältä ohjaajan suunnalta sattuikin.Tehtiin helppoja hakuja joista jokainen nousi, ekat nostot tosin ei kovin hääppöisellä otteella, mutta paranivat alku innostuksen/kohelluksen  jälkeen.

Moka tuli tehtyä siinä kun koirat pääsivät hakuun samaan aikaan ja juuri ennen varista tulikin ärinät. Ei käyty tarpeeksi selkeästi seuraavaa tehtävää läpi ja sen takia koirat olivat variksella samaan aikaan. Heti ekana tuli mieleen että nyt ei hyvä heilu ja Didi ei varmaan koskekkaan enää varikseen, mutta vielä mitä! Puututtiin heti ärinään komentamalla koirat luokse (itse käytin "täällä"-komentoa, joka on sellainen "tule vähän tänne päin"-komento kun taas "tänne"-käsky on ehdottomampi) ja siinä Hennalle sanoessani jotain tilanteesta (en siis katsonut koiraa) olikin Didi kääntynyt takaisin varikselle ja variksella rupesi hakemaan otetta, kun huomasin sen, kehuin ja pyysin luokse ja sieltähän se tuli variksen kera :D Huh helpotusta! Tämän jälkeen vielä pari leikityshakua jonka jälkeen meille riitti. Tämä meidän tekemä moka toi uutta itsevarmuutta tähän touhuun. Didi puolusti varista ja palautui tilanteesta nopeasti jatkaen tehtävää.



Tehtiin myös pari kertaa linjaa yhdellä varisdamilla. Ekalla kerralla meni palautuksessa mönkään. Didi lähti palauttamaan Hennalle, joka oli damista n. 5 metrin päässä, Toinen kerta meni paremmin kokonaisuutena, mutta huomaa ettei olla tuota juuri tehty ja viime kerrastakin on jo tovi.



Lopuksi vielä hieman näyttelytreenejä ja pyysinkin Hennaa kokeilemaan Didin esittämistä. Olen monta kertaa halunnut itse nähdä ulkopuolisen silmin miltä se näyttää. Hyvin meni ja hyvältä näytti :D

Onkos tämä nyt sitä "tupla-handlausta" ;)



Treenien jälkeen olikin aika väsynyttä porukkaa! Iltapäivästä lähdettiin kuitenkin vielä satamaan kävelylle ja korkattiimpa samalla terassikausi! Koiriakin huomioitiin vesikupilla ja ihastelevilla katseilla.

Terdekausi korkattu!

Sunnuntaina käytiin heti aamusta taas ulkoilemassa ja päädyttiinkin urheilukentälle, jolla meidän lapsoset korkkasivat ensimmäiset viralliset näyttelynsä TollerShow:ssa 2013. Siellä saivat hetken baanattaa ennen kuin jatkettiin matkaa.



Nämä kaksi on kyllä niin helppoja yhdessä, jonka ansiosta pentukuume hieman nosti päätään. Toisaalta, haluan vielä Didin kanssa panostaa taipparitreeneihin täydellä huomiolla, joten vielä ei ole paras aika pennulle, mutta katsotaan ja kuulostellaan josko tässä parin vuoden sisään :)

Sununtai menikin rennosti lenkkeillen ja seuratessa Hennan siivoilua. Henna keräsi lapsostenkin lelut omaan koriinsa, mutta eiköhän tämä yksi neiti ollut hetken päästä levittelemässä niitä.. Ei siis kovin avulias tapaus ;)

Viihdyttiin Didin kanssa älyttömän hyvin ja toivottavasti päästään pian taas Hennaa ja Niiloa moikkaamaan kun näinkin lähekkäin nykyään asutaan :)


lisää kuvia viikonlopulta löytyy täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti