Sivut

lauantai 24. toukokuuta 2014

Kesäpäivä!

Aamupäivästä käytiin Järvenpään kaikkien rotujen näyttelyssä. Viimeistä kertaa oltiin junioriluokassa ja tuomarina meillä oli Matti Luoso. Lähdin tavoitteena saada EH, joka sekin olisi siis oikein hyvin riittänyt tältä tuomarilta, aikaisempien näyttelyiden perusteella jakaa H-ERI linjaa. Tämä skaala piti myös näissä karkeloissa.


Junnu narttuja oli ilmoittautunut hurjat 7! Empä muista muita kuin messarin näyttelyt missä olis ollu noin monta meidän kanssa. Keli oli todella lämmin, mikä heijastui Didin esiintymiseen. Ensimmäistä kertaa se oli "perästä vedettävä", eteenpäin pyrkimystä ei siis ollut. Käyttäytyi kuitenkin oikein mallikkaasti ja lopulta tuloksena ERI ja kilpailuluokan 3. Tuloksiin olen oikein tyytyväinen! Ja koirakin teki parhaansa helteestä huolimatta :)

Kilpailuluokka
Korpikallion Paukkurauta-Kati (JUK1), Novamian Jade Moonstone (JUK3), Tolppamäen Amaryllis (JUK2)



Arvostelu:
"Erittäin hyvän tyyppinen juniori narttu. Hyvä ilmeinen, mutta vielä hieman kapea pää. Oikea purenta. Hyvät silmät ja korvat. Hyvä kaulalinja. Sopiva luusto. Hyvät käpälät. Eturinta saa vielä kehittyä. Hyvä runko. Sopivat kulmaukset. Vielä ahtaat etuliikkeet. Hyvä taka-askel. Hyvä käytös."



Lähdettiin näyttelyiden jälkeen uittamaan Didiä ja johan heräs tyttö eloon! Didi on kuluneen viikon aikana päässyt useamman kerran uimaan (peruslenkeillä mennään kieli poskella...). Rohkenimpa itsekkin heittämään tänään talviturkin! Didi ei oikein osaa suhtautua siihen että uidaan sen kanssa (ehkä se luulee ettei me osata uida...), se välillä vinkuu ja sitten tulee ja yrittää "hukuttaa". Ui siis koko ajan hyvin lähellä ja pulikoi välillä yli, parit kynnen jäljetkin näistä ylityksistä jäi muistoksi :D



Kuvia olen yrittänyt päivitellä nyt ahkerammin. Lisäilinkin toissapäiväiseltä uintireissulta kuvia sekä lisää tänään otettuja kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti