Sivut

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Maltti on valttia

Vihdoin materiaalia agilityn tiimellyksestä. Sunnuntaina oli kurssin kolmas tunti. Tehtiin rengasta, puomia, perus estettä, keppejä sekä putkea. Pikku-kettu oli välillä revetä liitoksistaan, kun kaikki oli niin hurjan kivaa!


Aloitettiin puomilla, mutta siitä ei valitettavasi materiaalia ole. Didi suorittaa puomin hyvin, ainoa haaste on (yllätys yllätys) sen vauhti. Alastulo kontaktilla saa olla aika voimakkaasi jarruttelemassa.

Putkea tehtiin ensimmäistä kertaa kaarevana, joka ei Didin vauhtia hidastanut.

Putken jälkeen tehtiin rengasta, sekä putken ja hypyn yhdistelmää. Tehtiin siis ensimmäinen ohjaus esteeltä toiselle. Putken jälkeen piti hidastaa koiran vauhtia (tai jopa pysäyttää kokonaan) ja sen jälkeen ohjata hypylle. Didi toimi taas innokkaasti, ja vähän rupesi ennakoimaan tehtävää. Oma ohjauksenihan ei ole kaunista katseltavaa, mutta tästä se lähtee.

Keppien harjoittelu aloitettiin kahdella kepillä, joista edettiin neljään keppiin asti. Didi olisi varmasti tehnyt parempia suorituksia, jos en itse olisi ruvennut hätiköimään. Tuo koiran yli-innokkuus on tarttuvaa sorttia! :D

Tehtiin myös hyppyestettä aloitusmerkiltä(?). Jätettiin siis koira merkin taakse, jonka jälkeen ohjattiin hypylle. Jujuna lähinnä se ettei koira hyppää merkiltä suoraan esteen yli, vaan tekee "välilaskun". Tästä ei kunnon materiaalia saatu, kun kamera ei jostain syystä tarkentanut ollenkaan.

Didin kanssa on kyllä hirmu kiva tehdä kun se on koko ajan niin innokas ja valmiina toimintaan. Osalti tämä on haaste minulle, etten lähde mukaan siihen koheltamiseen, vaan pysyn rauhallisena ja johdonmukaisena ohjaajana.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ja käytiimpä taas uiskentelmassa. Didi selvästi tunnisti jo paikan ja pitikin aikamoista mekkalaa ennen uintia. Hetki meni saada Didi taas ruotuun ja veteenkään en sitä päästänyt ennen kuin se istui hiljaa sivulla (ei mikään helpoin homma).
Jouduin myös uinnin aikana ottamaan malttitreeniä pikku-ketun kanssa. Noita pitää kyllä ehdottomasti tehdä jatkossakin, ettei ihan höseltämiseksi menisi tämäkin touhu.

Sai tuo saukko välillä pulikoida ihan omia menojaan ilman ikäviä malttiharjoituksia. 


Uusi uintikerta tietenkin varattiin. Päästäänkin taas muutaman viikon jälkeen pärskimään. Kesää ja uintikelejä odotellessa, pystyis vähän useammin käydä uittamassa tuota vesipetoa.

valmiina ampaisemaan

"joko saa mennä?"

pesu ja kuivaus





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti