Sivut

torstai 20. helmikuuta 2014

Kuulumisia

Blogin puolella on ollut taas vähän hiljaisempaa oman työaikatauluni vuoksi. Mitään kovin kummoista ei olla tehty tänä aikana, mutta ulkona ollaan pyritty olemaan päivittäin tunnin ajan ja leikkeihin tuo pikkukettu saa aina suostuteltua tuijottamalla lelu suussa.


Välillä tällainen "aivoton" tekeminen on varsin tervetullutta, meille molemmille. On tullut lipsuttua myös hihnakäyttäytymisen suhteen. Väsyneenä en ole asiaan paneutunut, ettei sitten omat hermot mene. 
Didi on aina lenkin alussa varsinainen sinkoileva pomppupallo, jota saa rauhoitella hyvän tovin kulkemaan siivosti. Nyt se on saanut olla pomppupallo ja täytyy myöntää että aika huvittavaa sitä menoa on seurata, mutta kyllä me tästä vielä ruotuun palataan.



Lentävä kettu

Yhtä asiaa ollaan itse asiassa treenattu. Nimittäin oikealle puolelle istumista. Tuolla Kokeile Agilityä-tunnilla tehtiin rata oikealta puolelta ohjattuna ja alkuun istuttaminen oikealta tuotti lievästi sanottuna ongelmia. Didi on aina opetettu istumaan vasemmalle, niin eipä tuo ihme ollut. 
Tätä ollaan nyt päivittäin, tai noh, ehkä joka toinen päivä treenattu. Tänään harjoiteltiin ensimmäistä kertaa ulkona, ilman tukiseinää (aloitettiin harjoittelu sisällä seinää vasten). Tästä videopätkää ja niinkuin siitä tulee ilmi, Didi luulee vieläkin olevansa pomppupallo. 


Eiköhän tällä pärjätä jo vähän paremmin, kun tosiaan ilmottauduttiin Agilityn alkeiskurssille. Ensimmäinen kerta olisi sunnuntaina 2.3! Tuona samana sunnuntaina olen menossa kuunteluoppilaaksi tollereille suunnatuun agilitykoulutukseen, jonka vetäjänä on Lotta Vuorela. Siiri ja Koda osallistuvat koulutukseen, joten varmasti heilun siellä kameran kanssa. Agilityn täyteinen sunnuntai siis luvassa.


Ollaan ilmottauduttu Uudenmaan Noutajakoirayhdistuksen järjestämälle taipumuskoekurssille, joka pidetään tämän kevään aikana (nettisivuilla on vielä 2013-kurssin info, mutta samapa tuo..). Tekemistä keväälle siis riittää! Näyttelyihin ollaan varmaan menossa vasta toukokuun puolella, saa tuo turriainen rauhassa kasvattaa itselleen edes jonkinnäköisen karvan.


Sekä päästiin pitkästä aikaa junailemaan kun käytiin päivittämässä Didin rokotukset. Tämä kävi Didille vallanmainiosti, onhan se paljon jännempää matkustaa muitten kanssa isossa härvelissä, kuin autossa. Rokotus sujui hyvin, mikäs siinä herkkuja ahmiessa . . . Yleisterveys käytiin samalla läpi ja kaikki oli kunnossa! Vaa'allakin päästiin pyörähtämään ja lukemaksi tuli 18,1kg.

"Mitä jäbä duunaa! 
Mä yritän tarkkailla tilannetta, en kerkee kattoo koko ajan kameraan."

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti