Sivut

maanantai 5. elokuuta 2013

Sattuu ja tapahtuu

Käytiin hyvän ystäväni ja hänen koiransa kanssa Sääksillä lauantaina. Tarkoituksena oli käydä koirien kanssa lenkillä oikein pitkän kaavan mukaan, valitettavasti tämä suunnitelma kaatui kun Didi loukkasi itsensä.

lähtöä tekemässä

Oltiin tosiaan juuri tekemässä lähtöä metsään kun katsoin Didin kävelevän oudosti, pyysin sitä kunnon kävelyvauhtiin ja kyllä, se linkkasi oikeaa etujalkaa. Siinä sitten ihmeteltiin miten se oli ehtinyt sen loukata ja minne. Tutkittiin tassunpohja tarkkaan, tunnustelin jalan muutenkin läpi, ei arkonut millään lailla eikä mitään tikkua tai muutakaan löytynyt.

Päätettiin sitten käyttää uittamassa koiria ja sehän passasi Didille vallan mainiosti. Didi oli hieman tohelolla päällä, hyvä ettei kaveri jäänyt kokonaan jalkoihin. Didihän olisi mielellään uiskenellut kaverin kanssa, mutta tämä oli hieman erimieltä asiasta, ja ehkä hyvä niin. Onneksi kaveri pääsi tarpeen tullen syliin turvaan. 



Uintireissun jälkeen käveli hetkellisesti taas normaalisti kunnes myöhemmin rupesi taas linkkailemaan. Nyt siis ollut tarkkailussa ja hyvin kontrolloidulla liikunnalla. Ei ole sunnuntaina eikä myöskää tänään linkannut jalkaa, joten luultavasti (toivottavasti) oli vain joku venähdys.

Toivotaan että selvitään tästä jalkaongelmasta pelkällä säikähdyksellä, mutta nyt ei auta kuin tarkkailla tilannetta.

Lisää kuvia täältä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti