Sivut

torstai 6. kesäkuuta 2013

Pienen hiljaiselon jälkeinen elämä

En ole hetkeen kerennyt blogin ääreen istahtaa kun ovat nuo vapaapäivät olleet todella vähissä. Tänään 8 työpäiväputken jälkeen kuitenkin ansaittu vapaapäivä, joten käytiinkin Didin kanssa heti 6:00 lenkillä. Oli niin ihanan rauhallista ja vielä sopivan lämpöistäkin (ovat nämä viime päivät olleet aikamoista hellettä!)
Didikin jaksoi touhottaa koko lenkin ajan ilman totaalista läkähtymistä.

Tänään ollaan Didin kanssa menossa Tokon alkeiskurssin ekalle tunnille, hieman jännittää Didin suhtautuminen asiaan, tuo kun on häiriölle niin herkkä, mutta siellä saadaan siihenkin nyt jonkin näköistä apua ja opitaan sen lisäksi varmasti paljon uutta sekä parannetaan jo osattua.

Huomenna suunnataankin Himokselle, Tollerileirille! Tätä on odotettukin jo kovasti! Ollaan Didin kanssa menossa taippariryhmään, koska tarkoitus olisi Didillä taipparit käydä suorittamassa ja itse kun täysin ummikkona olen kyseisen kokeen ohelta niin varmasti tulee erittäin antoisa koulutus, niin koiralle kuin omistajallekin.

Ensiviikon viikonloppunakin on menoa ja melskettä luvassa kun edessä on Moonstone-pentueen pentumiitti, mitä olen ainakin itse henkilökohtaisesti odottanut kuin kuuta nousevaa. Kiva nähdä miten muut pennut ovat kehittyneet ja edistyneet, sekä tutustua niiden omistajiin. Ja eiköhän sieltäkin jotain uusia asioita tule esiin mistä voi sitten oppia ja edistyä itsekin :)

Yritän näistä kaikista kirjoitella sekä laittella kuvia niin monipuolisesti kuin niitä vain kerkeän räpsimään :)

Tässä meidän imurikammoinen! Tainnut kokea jonkun ahaa-elämyksen ettei se imuri sittenkään popsi pieniä pentuja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti